Romanssit

Ajatuksia luetusta kirjasta:

Riitta ja Ilkka, Riikka Suominen, Otava 2026

Avointen suhteiden äänitorvi Riikka Suominen löysi vanhempiensa kirjeet 70-luvulta ja kirjoitti heidän romanssinsa tarinan. Samalla kirjailija itse rakastuu ja kääntyy lähemmäs monogamiaa. Luettuani jokunen vuosi sitten Suomisen teoksen Suhteellisen vapaata, joka on vuodelta 2020, ajattelin että moni asia voi olla samaan aikaan totta. Avoimet suhteet tarjoavat enemmän rakkautta kaikille ja voit rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan. 

Riitta ja Ilkka näyttäytyvät kirjeenvaihdon kautta umpirakastuneilta. He ovat toistensa ajatuksissa jatkuvasti ja perheet sekä aviopuolisot ovat täysin statisteja. 1970-luvulla eroaminen ei ollut hyväksyttyä eikä helppoa, joten Riitta ja Ilkka elivät salasuhteessa kolme vuotta ennenkuin väistämätön, eli rakkaus, ajoi heidät yhteen loppuelämäksi. Riitta kirjoittaa Ilkalle ”parasta rakkaudessa on käsittämättömyys”. Tämä lause jäi rintaani hyrräämään, sillä se kuvaa hyvin miten ihmeellistä ja selittämätöntä romanttinen rakkaus voi olla. Se ei ole suunniteltua, valittua tai odotettua vaan hyppää yllättäen eteen ilman minkäänlaista tilausta. 

Kustantaja halusi kirjaan myös nykytason kulkemaan Holkerin ajan politiikkapiireissä tapahtuvan salasuhteen rinnalla. Saamme kurkistaa kertojan avoimeen suhteeseen ja sen käänteisiin. Puolison ja lapsivaimon kuviot lipuvat ohi samalla kun kertoja antaa koko ajan liian vähän aikaa rakastetuimmalle A:lle. Koirat, perheet, suhteet ja asunnot sekoittuvat niin, että mietin miten kaikille sittenkään riittää rakkautta. Riikan vanhemmat eivät tarvinneet montaa ihmistä rakastettavaksi samaan aikaan, heille riitti että vain yksi asia, se että heillä oli toisensa, oli totta. 

Kertoja pohtii ”rakkaus on huomattavasti harvinaisempaa kuin uskotellaan”. Ehkä nykyään voi optimoida loputtomiin ja swipata aina seuraavan matchin jonka kanssa alkaa rakentaa rakkautta mutta jollei ole koskaan kokenut osumaa, jossa ensi silmäyksellä baaritiskin yli on jalat lähteneet alta, ei tajua miten harvinaista rakkaus on. Rakastuminen on haparoivaa, epävarmaa ja silti aivan kirkasta. Ajatus siitä että ”rakkaus valitaan puutteellisin tiedoin, koska ei rakkautta valita” upposi tajuntaani. Taika joka vetää toisen läheisyyteen on selittämätön. Kertoja ei tiedä miten hän pärjää monogamiassa mutta on siihen valmis saadakseen rakkauden seuraavaksi 25 vuodeksi. 

Parikymppisenä odotin että elämä alkaa ja tulee jokin lakipiste jossa on täyttymys. Kuljin koko ajan kohti jotain päämäärää. 43-vuotiaana alan ymmärtää että kaikki on tässä ja nyt. Olen perillä päämäärässä joka hetki. Minulla on seuraavat 40 vuotta edessä ja toivon olevani niissä jokaisessa täynnä rakkautta. Ainakin tässä hetkessä olen käsittämättömän rakastunut ja se taitaa olla hyvä alku.