Luettuja kirjoja:
Sissi Penttilä, Aku Varamäki: Planetaarinen vaatekaappi, 2024
Iida Turpeinen, Elolliset, 2023
Syksy on tullut, pimeät illat ja lupaus itselle höllentää arjessa. Luin ensin Planetaarisen vaatekaapin ja sen perään Elolliset. Sattumalta kirjojen teemat liiasta kuluttamisesta ja ihmisten aiheuttamasta lajien sukupuutosta nivoutuvat toisiinsa. Ei kovin kepeitä aiheita pimeään syksyyn. Molemmat kirjat herättivät minussa pohdintaa miten voisin itse vaikuttaa. Suklaajoulukalentereiden lisäksi tein lapsille aineettoman joulukalenterin, jonka luukuista löytyy kivaa tekemistä. Ainakin voin yrittää opettaa seuraavasta sukupolvesta tietoisempia.
Planetaarinen vaatekaappi sallii seitsemän uuden vaatteen ostamisen vuodessa. Sen verran planeetan rajat kestävät. Käytettyjä vaatteita ei lasketa tähän, eikä sukkia tai alusvaatteita. Länsimaissa kulutus ylittää reilusti tämän rajan, meidät on opetettu kuluttamaan pikamuotia. Ultrapikamuodin ja kiinalaisten verkkokauppojen myötä homma on lipsunut pahasti lapasesta. Toivottavasti sääntely EUn tasolla puuttuu tähän pian, vaatteista täytyy tehdä kierrätettäviä, korjattavia ja kestäviä. Kiinan tuontikrääsä täytyy kieltää.
Vaikka ostan useimmiten kirpputorilta omat ja lasten vaatteet, luulen etten siltikään ole pysynyt kovinkaan monena vuonna tuon seitsemän uuden vaatteen rajan sisällä. Voisin testata ensi vuonna miten onnistun, kirjaamalla kaikki hankinnat ylös tulisi myös mietittyä ovatko ne aivan tarpeellisia. Kirjasta sain taas uutta intoa korjata vanhaa ja huoltaa kenkiä ja vaatteita. Innostuin jopa kokeilemaan visible mending paikkausta vanhaan villatakkiini. Villatakki on noin kymmenen vuotta vanha ja siihen on tullut pieni reikä olkapään kohdalle jonka olen paikannut langalla. Paikka on näkyvä, eikä kovin siisti joten olen käyttänyt villatakkia lähinnä kotona. Etsin visible mending opetusvideon ja sen avulla ompelin vanhan paikan päälle tähden kiiltävällä langalla. Tuli hieno! Aion jatkossa käyttää villatakkia muuallakin kuin kotona.
Turpeisen Elolliset romaani on sekoitus faktaa ja fiktiota. Stellerin merilehmän ja ihmisen kohtaaminen Beringinmerellä jää vahvana mieleen. Haaksirikkoutuneet merimiehet keripukin kourissa kylmällä saarella pysyvät hengissä merilehmän lihan ja rasvan ansiosta.
Olen ihmetellyt merilehmän luurankoa Luonnontieteellisessä museossa, se pistää esiin tuttujen eläinten joukosta kummajaisena. Aivan kuin joku olisi laittanut hirven ja dinosauruksen luurangot vierekkäin. Merilehmä ei kuulu joukkoon. Sukupuutot kuuluvat evoluutioon ja ihminen kiihdyttää niitä isolla nopeudella. Samalla ihminen myös vieraantuu yhä kauemmas luonnosta ja tulee sitä kautta hauraammaksi. On tavallaan lohdullista ajatella, että joskus edessä on ihmisen sukupuutto, lajimme väistyy toisten tieltä.
NOSTOT:
Kasarin lapsena minussa oli valtavan paljon uskoa tulevaisuuteen. Olihan kaikki koko ajan paremmin ja jokaisena jouluna sain enemmän joululahjoja. Ysärin lamasta huolimatta oli mahdollista tavoitella parempaa elintasoa kuin omat vanhempani kunhan kouluttautuisi hyvin. Nyt 2020-luvulla koitan rajoittaa lasteni joululahjojen määrää samalla kun Suomen PISA-tulokset ovat romahtaneet. Ehkä lapseni voivat koulutuksella ylläpitää saman elintason kuin vanhemmillaan, mutta vaikka koulutuksen tason lasku huolettaa, enemmän olen huolissani heidän elämän laadustaan ja tulevaisuuden uskosta. Tulevaisuuden uskon rakentaminen jatkuvalle talouskasvulle ei näytä enää yhtä varmalta kuin minun lapsuudessani. Voiko usko rakentua kohtuullisen kasvun varaan?
Kommentit
Lähetä kommentti