Juoksu on helppoa ja halpaa liikuntaa sekä aina pieni seikkailu. Juoksemalla voi löytää uusia salaisia paikkoja ja fiilistellä vanhoja tuttuja kulmia ja ihmetellä miten ne ovat muuttuneet. Juostessa maisema vaihtuu ja matka etenee kun samalla usein ajatus kirkastuu tai oivallus iskee. Runners high on endorfiiniryöppy jolloin askel on kevyt ja hengitys virtaa itsestään ja kaikki on ihanaa.
Minun lapsuuden perheessäni kukaan ei juossut. Paitsi enoni joka paineli pitkin metsiä koirien kanssa ja välissä kävi uimassa lammessa ja järvessä. Muu suku suhtautui tähän hieman nyrpeästi tyyliin ”ihme koohotusta, eikö ole parempaa tekemistä” koska ilmeisesti olisi pitänyt vaikka hakata halkoja, korjata autoa tai istuttaa perunaa kun ei tuollainen juokseminen ole mitään oikeaa tekemistä. Sitten ysärillä alkoi kuntosalibuumi ja alettiin pitää huolta lihaskunnosta, oli gladiaattorit telkkarissa ja viikonloppuaamuisin tuli jumppa pikku kakkosen jälkeen. Kaksituhattaluvulla kestävyyslajit olikin jo trendikkäitä, alkoi massajuoksutapahtumien kulta-aika ja Alexander Stubb veti triathloneja tosta noin vaan ja joka kulmalla oli juoksukisa chip-ajanotolla. Hyvä niin, itsekin olen osallistunut moneen kivaan maratoniin ulkomailla ja reissut kavereista koostuvan leikkimielisen juoksujoukkueen kanssa on unohtumattomia.
Hetken aikaa epäilin että juokseminen on osaltani ohi. Kaksi raskautta vaikutti keskivartaloon ja lantionpohjan siten, että juokseminen oli usean vuoden ajan epämukavaa, vatsalihasten palautuminen kesti pitkään ja lantionpohjan kuntoutus vaikeiden synnytysten jäljiltä tuntui työläältä. Malttamattomana olin heittämässä kirvestä kaivoon. Onneksi nyt kun on kulunut neljä vuotta edellisestä raskaudesta ja synnytyksestä, keho tuntuu taas pystyvältä ja juoksu hyvältä. Voi miten monta hyvää juoksua vielä onkaan jäljellä! Viime vuonna tuli juostua vain kymppi sateisessa Vaasa Run tapahtumassa, joka sekin oli mukava reissu naisten kanssa, mutta jospa tänä vuonna menisi jo puolimaraton. Sitä kohti!
Aiemmin kun matkustin työn takia jonkin verran, otin aina lenkkarit mukaan. Minulla on monia kivoja muistoja Norjasta, Unkarista, Saksasta, Puolasta ja muualta kun olen lähtenyt juoksemalla tutkimaan ympäristöä. Siinä on mahtava löytämisen riemu! Nyt kesälomalla juoksin synnyinkaupungissani Tampereella vanhoilla kulmilla ja nostalgioin muistoissa.
NOUSSEET AJATUKSET:
Never give up on running!
Kommentit
Lähetä kommentti