Häpeäpilkkuvirheet

 

Minun on ollut vaikea ajatella että omilla kirjoituksillani olisi jollekin muulle jotain arvoa tai merkitystä. Tämä varmaan liittyy ylipäätään pelkoon siitä, että jos avaan itseäni muille, niin minut nähdään hölmönä ja on turvallisempaa piiloutua asioiden taakse, eikä antaa henkilökohtaisia kipujaan muiden arvosteltavaksi. Yllättäen minulle on tullut lisää häpeää iän myötä, nuorempana en välittänyt niin paljon siitä mitä muut ajattelivat ja olin enemmän oma itseni. Olen kadottanut vapauden olla minä ja pienennän ja rajoitan sanojani ja tekojani. Toisaalta se on hyvä, koska olen myös empaattisempi enkä enää niin rääväsuinen ja röyhkeä. Silti kytee epäilys siitä olenko kadottanut itsestäni jotain.

On vaikeaa sanoittaa mistä alemmuuden tunteeni johtuu, nuorempana olin varma että pystyn mihin vaan ja osaan kyllä, mutta nykyisin saan itseni kiinni siitä, että olen sanonut jotain väärää ja tunnen olevani jollain tavalla liikaa. Sain välähdyksen tästä tunteesta, kun tuttavani kuvaili räävitöntä kielellistä möläytystään, josta häntä nuoremmat olivat pahastuneet ja hänelle jäi tunne, että sanoi toki härskisti mutta samalla kalvava ajatus siitä, että hän on jotenkin vääränlainen tässä ajassa ja maailmassa eikä tule ymmärretyksi. Kaksikymmentä vuotta sitten möläytys olisi ollut ronskia huumoria, nyt se on loukkaus. Minulla on sama möykky sisällä, pelko siitä ettei minua ymmärretä.

Pohdin olisiko näiden tekstien jakaminen jotenkin vapautus siitä, että vaikka olen kirjoittanut ei-niin-poliittisesti-korrektia tekstiä, siis haukkunut jonkun kirjan lyttyyn tai kertonut naistenvaivoistani niin voisiko ollakin, että minut silti nähtäisiin järkevänä ja osaavana henkilönä. Olenko valmis ottamaan riskin siitä, että joku jossain ajattelee, että tiesin jo ala-asteella että tuo tyyppi on ihan kajahtanut tai että onneksi en palkannut häntä. Niin ja sitten nämä kaikki pilkkuvirheetkin vielä voi, ei.

Työhön liittyen minusta tehtiin joskus tarkka psykologinen arvio johon piti myös kysyä kollegoilta, esihenkilöltä ja alaisilta palautetta. Palaan hyvin usein yhteen yksittäiseen palautteeseen joka oli: jos Hanna olisi avoimempi ja jakaisi enemmän itsestään asioita niin hän voisi olla parempi kollega, alainen ja esihenkilö. Vaikka kuinka mietin tätä niin silti en oikein ole uskaltanut. Uskaltaminen on vaikeaa, täytyy jatkaa pienillä harjoituksilla kohti avoimmuutta.

(Kuvassa sämpylätaikinasta tehty syötävä Alruuna, eli Harry Potteri wikin mukaan: ” Alruuna on myös vaarallinen, koska sen parku on tappavaa kuulijalleen. Nuoren alruunan parku ei tapa, vaan tainnuttaa moneksi tunniksi.”)