Olen asunut kolmessa eri maassa, viidessä eri kaupungissa, tehnyt töitä neljällä eri kielellä ja ollut eri rooleissa aina puhelinvaihteesta johtajaan saakka. Olen opetellut monta ammattia, kirjanpitäjästä kielenkääntäjään ja kouluttajasta koodariin, enkä aina muista katsoa taaksepäin kaikkea ja hahmottaa sitä millainen historia ja kuinka paljon kokemusta minulla on. Enkä edes ajattele että sitä on mitenkään paljon, vaan että olen tosi tavallinen, enkä todellakaan mikään superälykäs suvereeni kosmopoliitti, joka puhuu seitsemää kieltä sujuvasti ja kutsutaan Harvardiin.
Erityisen vaikeaa minulle on asettua toisen asemaan ja yrittää ymmärtää miksi joku kipuilee työpaikan vaihdon kanssa tai stressaa muutaman ihmisen tiimin vetämisestä tai palaverista joka pitää hoitaa englanniksi. Olen expertti huokailemaan näissä tilanteissa (vähintään hiljaa itsekseni) ja minun on täytynyt opetella pois siitä kaavasta etten vastaisi ylimieliseen tapaani tuttavalle tai ystävälle että "eiköhän tuosta kuule selvitä, aika paljon vaikeampiakin tilanteita on" koska juuri hänellä ei ehkä tosiaan olekaan ollut ehkä ikinä edessään yhtä vaikeaa tilannetta, vaikka minulla onkin joskus ollut. Sen erottaminen että kaikkien kokemus ja osaamispohja ei ole sama kuin minun on välillä jotenkin mahdotonta jollen siihen erikseen keskity.
Empatia on vaikea laji. Ihmisillä on myös niin erilainen kantokyky aivan arjen asioiden suhteen että siinäkin minulla on toisinaan hankaluuksia pysyä kartalla. Välillä ajan itseni raivon partaalle miettimällä kuinka monta kertaa olisin itse saanut saman homman hoidettua siinä ajassa missä joku toinen on vellonut siinä kuukausia. Vaatii todella pysähtymiskäskyä itselleen ja muutamaa syvää hengitystä jonka jälkeen pakotan itseni asettumaan toisen tilalle ja kuvittelemaan mahdollisia skenaarioita mitä hänen elämässään tapahtuu ja rauhassa toteamaan että en voi tietää ja valitsen olla armollinen. Usein palaan ajattelemaan isoa kuvaa ja dinosauruksia jolloin on helppo todeta että tästä(kään) on turha ottaa kierroksia. Toisinaan kun en ajattele isoa kuvaa ja päästän suustani turhautumisen, huomaan että sorruin vähintäänkin vähättelyyn ja pahimmillaan loukkasin.
Tästä toki päästään hienosti siihen, että tasapainoilu silkan kusipäisyyden ja itselleen armollisuuden kanssa on jatkuvaa. Turhautumisen kautta raivoon pääseminenhän on toisaalta myös muutosvoimaa ja kertoo siitä että taistelen kohti parempaa. Näinhän se toimiikin tilanteissa jotka koskettavat itseäni mutta on täysin tarpeetonta muiden puolesta. Koitan myös muistaa ystäväni tokaisun vuosien takaa yhteiseltä reissulta, kun hän tuskastui aamutoimieni hitauteen sanomalla "En kestäisi jos mun pitäisi joka aamu lähteä sun kanssa samaa matkaa töihin.", eli kyllä minäkin osaan tämän lajin ja muutkin turhautuvat.
NOUSSEET AJATUKSET:
Itsereflektio nousee usein silloin kun huomaa ympärillään toisessa henkilössä ärsyttävää käyttäytymistä ja heijastaa sitä kautta huomioita itsestään. Ihmisyys on peilaamista. Aina on mahdollisuus olla parempi versio itsestään, mutta se vaatii henkisiä voimavaroja joita ei jokaiseen elämänvaiheeseen ja tilanteeseen aina riitä.
Kommentit
Lähetä kommentti