Ajatuksia elokuvasta: The Happy Worker, 2022, ohjaaja John Webster
Elokuvan Suomen ensi-illassa sain kuulla ohjaajan kertovan että hän oli aikanaan päättänyt ettei koskaan tee dokumenttia toimistotyöstä mutta käänsi kelkkansa ja teki sittenkin elokuvan korona-aikana jolloin kukaan ei edes ollut toimistossa. Kannatti, tuli nimittäin oikein hyvä elokuva!
Dokumentissa käsitellään työelämän, erityisesti toimistoissa istuvien tietotyölaisten, ongelmia. Elokuvan alaotsikko ”How work was sabotaged” kuvaa jatkuvia keskeytyksiä, palavereja joissa ei saada päätöksiä aikaan, raportointia monille eri pomoille ja kokouksen järjestämistä sen sijaan että oikeasti tehtäisiin töitä. Samanlaisia keinoja käytettiin toisen maailmansodan aikana vihollisen joukkojen rappeuttamiseen.
Työssä jaksaminen on kestoaihe, absurdia tästä tekee se että vaikka taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti 1900-luvun alussa kehityksen ja automaation vähentävän työn tarvetta ja lisäävän ihmisten vapaa-aikaa siten että 2000-luvulle päästessä voimme tehdä muutaman päivän viikossa töitä, teemme töitä edelleen hiki hatussa kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikossa. Jotkut tekevät jopa useaa työtä koska yhdellä työllä ei elä. Moni väsyy, enää työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy ei ole tuki-ja liikuntaelinvaivat vaan mielenterveyden ongelmat.
Elokuvassa työelämän uuvuttamat henkilöt tapaavat toisensa ja kertovat tarinansa mukavan näköisessä toimistossa. Kun on tehnyt kaiken odotusten mukaan, kouluttautunut hyvään ammattiin, tehnyt lujasti töitä ja edennyt uralla, miten voi joutua tilanteeseen jossa toivoo joutuvansa onnettomuuteen ettei tarvitsisi mennä töihin. Tämä laittaa ajattelemaan onko menestys määritelty kapeasti? Tai ylipäätään miksi tarvitsisi menestyä, eikö ihan tavallinen arki voisi tuoda onnea? Toisaalta jollemme haluaisi koko ajan lisää, eikä tulot ja kulutus kasvaisi, jatkuvalle kasvulle rakennettu yhteiskuntamme ei toimisi. Mitä tulisi tilalle? Kolmipäiväinen työviikko? Huonoja katutaiteilijoita, kuten dokumentissa toivotaan?
NOUSSEET AJATUKSET:
Maailma on koko ajan parempi paikka, ainakin aineellisen hyvinvoinnin mittareilla ja ne kyllä usein korreloivat myös henkisen hyvinvoinnin kanssa väestötasolla. Silti ihmisiä menee rikki. Uupuvat työkyvyttömäksi asti. Voisiko jo kouluissa opettaa arvotyöskentelyä ja oman jaksamisen kuuntelua? Ehkä lähimpänä tätä oli oppilaanohjaus joskus yläasteella, mutta toivottavasti nykyisillä ja tulevaisuuden opo-tunneilla lapset ja nuoret pääsisivät kasvamaan tämänkin suhteen ei paremmiksi vaan terveemmiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti