Aikalisä

 

Ajatuksia lyhennetystä työajasta:

Edellisten seitsemän vuoden aikana olen tehnyt eri syistä lyhennettyä työaikaa. Olen ollut töissä 20 % eli yhtenä päivänä viikossa, 60 % eli kolmena päivänä viikossa sekä 80% työajalla eli perjantait vapaalla. Lyhennystä olen pyytänyt aina omasta halustani, normaali työaikani on ollut 37,5 tuntia viikossa keskimäärin yhdeksästä viiteen ma-pe. 

Ensimmäisen kerran vuonna 2014 kun pyysin kolmipäiväistä työviikkoa kolmen kuukauden ajalle esihenkilöni myönsi lyhennyksen ja kysyi asiaan kuuluvasti “mitä tämän jälkeen?”. Tarkoittaen olenko niin kyllästynyt työhöni että tämän jälkeen jatkan muualle. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse vaan halusin harrastaa teatteria puolitosissani ja lisäksi olin aika poikki lapsettomuushoidoista jotka jätin tauolle hetkeksi, halusin muuta ajateltavaa kuin työ ja arki. Onnistui erittäin hyvin, sain voimia, työt tuli hoidettua eteenpäin niiltä osin kuin tarvitsi ja koin että kaikki voittivat. En tiedä mitä ihmiset ajattelivat mutta viis veisasin ja hyvä niin, onneksi uskalsin.

Kun viimein sain esikoiseni, lyhyeltä äitiyslomalta paluun jälkeen tein nelipäiväistä viikkoa vaikka olinkin tiiminvetäjä silloin. Sekin oli jälkikäteen ajatellen vallankumouksellista, mutta tällä kertaa esihenkilöni kannusti eikä lainkaan ihmetellyt päätöstä vaan piti sitä luonnollisena. Onneksi tajusin että töitä kyllä riittää mutta lapsi on vain kerran pieni, oli aivan ihanaa olla hänen kanssaan perjantait ja pieni yksivuotias nautti ajasta kanssani. Vannoin etten enää koskaan tee täyttä viikkoa. 

Sain toisen lapseni ja palasin töihin etuajassa tekemään päivän viikossa töitä koronakeväällä. Oli mukavaa vaihtelua kotona olemiseen istua yksin makkarissa koneen ääressä päivä viikossa ja keskittyä vaihteeksi aikuisten töihin. Pienen hetken ajan tein kokopäiväistä viikkoa jotenkin ajatellen että minua tarvitaan työpaikalla viitenä päivänä, nooh, selvisi että palveluksiani ei tarvittu lopulta lainkaan joten se siitä, naurattaa, pitäisi olla rehellinen itselleen.

Aloitin joulukuussa jälleen nelipäiväisen viikon jotta voin opiskella ja olla lasten kanssa perjantait. Tunnistan täysin olevani huikean etuoikeutettu että minulla on taloudellisesti mahdollisuus tehdä lyhyempää työviikkoa. Koska teen töitä automaation kanssa, työni tarkoitus siis on oikeasti säästää ihmisten aikaa ja antaa robotin tehdä rutiinihommat , olen miettinyt milloin pääsemme yhteiskunnassa tilanteeseen jossa työn tuottavuus on noussut niin että ihmisten on mahdollista tehdä vähemmän töitä. Toisinaan tuntuu että ympärilläni ihmiset tekevät koko ajan yhä enemmän töitä ja heillä on yhä vähemmän vapaa-aikaa. Muutama vuosikymmen sitten sentään vain toinen vanhemmista kävi töissä ja toinen oli lasten kanssa kotona. Ehkä vapaa-aika lisääntyy kun kulttuuri muuttuu ympäristöä ja minimalismia suosivaksi, kun ihmistä ei mitata hänen omistamiensa tavaroiden kautta, silloin onnen saa ostettua pienemmällä palkalla. Ajattelin näyttää tietä tässä muutoksessa. En ole vielä keksinyt mitä huonoja puolia lyhennetystä työajassa on. Pienempi eläke on surkea tekosyy, työelämän jälkeisiin vuosiin voi varautua muutenkin kuin kansaneläkkeeseen nojaten.

NOUSSEET AJATUKSET:

Kiitos mahtaville työnantajille, Suomelle hoitovapaajärjestelystä ja erinomaisille esihenkilöille jotka ovat mahdollistaneet työaikani lyhennykset. Vähemmän on enemmän. Tästä onkin hyvä jatkaa aihetta, luen juuri Juha T.Hakalan kirjaa ”Vähemmällä enemmän”, siitä lisää myöhemmin.