Girl powerii

 

Kesä alkaa olla ohi. Olipa upeaa! Enimmäkseen opiskelin, purjehdin ja nautin perheeni ja ystävien seurasta. Nyt on hyvä palata takaisin mielenhuollon pariin.

Mietteitä luetusta kirjasta:
Naiset joita ajattelen öisin, Mia Kankimäki (Otava 2018)

Kirjassa on monta tasoa ja tarinaa, ikäänkuin kirjoja kirjan sisällä. Ensin kirjailija lähtee seuraamaan

Karen Blixenin askelia ja päiväkirjamerkintöjä. Kuin olisin itse Afrikassa! Kirjailijan eli Mian matka on

kylläkin luksusreissu verrattuna Karenin plantaasin hoitoon.
Vahvoja maailmanmatkaajia astuu esiin toisensa jälkeen, menin jo sekaisin kuka oli kuka ja minne

päin maailmaa nämä naiset matkustivat. 
Naiseus ja naiset ovat mahtavia. Miksi naiset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin miehet, onko

heikomman altavastaajan tarina aina kiinnostavampi ja inspiroivampi kuin valtaapitävän?
Lopuksi seurataan italialaisten renessanssin naistaiteilijoiden vaiheita. Absurdia miten kapea naisen

elinpiiri oli 1500-luvulla. Vai onko itseasiassa absurdimpaa se miten lyhyessä ajassa länsimaisen

naisen elinpiiri on laajentunut melkein samaan mittaan kuin miehen, ei ole kulunut kuin muutama

elinikä ja naiset ovat täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Hurjaa. Mahtavaa.

O tempora, o mores. 

NOUSSEET AJATUKSET:
”Tämä on kuin uusi maailma, - - ei minkäänlaisia vaatimuksia, ei turhia yrityksiä saada aikaan

kaikki se mitä pitäisi tehdä.” Isabella Bird laivamatkalla myrskyisällä Atlantilla vuonna 1871.

Olen pohtinut mistä sisäiset ja ulkoiset vaatimukset tulevat, mikä on sopiva määrä suorittamista ja

mikä on liikaa, miksi tuntuu siltä että nykymeno on hullua ja silti se vetää puoleensa.

Aivan kuin olisin arvoton, jollen hae loogisia cv-merkintöjä ja noudata totuttua käsikirjoitusta.

Ovatko paineet tai odotukset itseä kohtaan todella kerätty tuijottamalla somea ja muiden ihmisten

elämää tai rekrytointikonsulttien muottia ja korkeasti koulutettujen akateemisten viiteryhmää,

titteleiden ja postinumeron tärkeyttä. Aargh. Miksi kaikki juoksevat hirvittävää vauhtia ja miksi

minun pitäisi myös? Uskon tällä hetkellä ettei pidä ja hidastaminen on parempi,

eikä siinä edes jää mistään paitsi. Fomot romukoppaan vaan.

Olen yhä enemmän sitä mieltä että kannattaa mennä omien mielenkiinnon kohteiden suuntaan ja tehdä sitä mikä tekee tyytyväiseksi koska kliseisesti elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi ikäviin juttuihin ja itsensä kiusaamiseen huonoissa suhteissa, sekä työ- että yksityiselämän osalta. 

Karpataan diemmii.