OSA2:
Mietteitä luetusta kirjasta:
Elä onnellisemmin (2016), kirjoittaja Emma Seppälä, kustantaja HarperCollins Nordic AB
Jokainen on varmasti huomannut tai ainakin kuullut ilmiöstä jossa ongelma ratkeaa tai paras idea syntyy lenkkipolulla. Joutilaisuus johtaa luovuuteen, kertoo Seppälä. Intensiivinen keskittyminen taas johtaa siihen ettemme koskaan käytä täyttä potentiaalia ja lisäksi uuvumme.
Vapaa ajattelu vaatii aikaa. Nykyään ongelmana on laitteiden houkutukset, mieli ohjautuu tarkastamaan sähköpostia koska siitä saa nopean palkinnon tai luppoaika käytetään iltalehden lukemiseen. Olen huomannut ruuturajoitinten välittömän hyödyn, olo on paljon rauhallisempi ja aivan uusia ajatuksia putkahtelee pinnalle. Myönnän samalla että ruuduton aika on toisinaan myös epämiellyttävää, koska mieli on tottunut ärsyketulvaan ja nopeaan palkintoon mielihyväkeskukselle joten pitkästyminen tuntuu välillä aivan sietämättömältä. Tästä kannattaa kuitenkin pinnistellä yli. Pidän paljon luonnossa liikkumisesta ja erämaassa vaeltamisesta, merellä purjeveneessä horisontin tuijottamisesta. Luulenpa että mieleni ohjautuu tällaisen tekemisen pariin itsekseen auttaakseen minua palautumaan.
Seppälä tarjosi selityksen miksi säännöllisesti kaipaan teatteriharrastukseni pariin: leikkiminen ja hauskanpito stimuloi luovuutta ja luovuus parantaa hyvinvointia.
En ole ajatellut olevani luova, en osaa soittaa, piirtää tai laulaa, eikä minulla ole mielestäni mitenkään ylivertainen visuaalinen silmä. Tai ainakin tällaista tarinaa olen itselleni kertonut. Yllätyin tehtyäni taannoin työpersoonallisuustestin, jonka tuloksena olen luova ja arvostan sitä piirrettä myös työtehtävissäni. Luultavasti tällä on yhteys työhyvinvointiin joka on minulle tärkeä arvo.
”Usko vaivannäköön älä vahvuuksiin” kirjoittaa Seppälä. Tämähän nyt on aivan päinvastaista kuin mitä olen aiemmin ymmärtänyt. Eikö nimenomaan pitäisi keskittyä vahvuuksiin jotta voisi ottaa rennommin ja tuntea onnistumisen kokemuksia useammin? Vahvuuksien teoria voi pidätellä meitä, koska alamme uskoa ettemme ole hyviä jossain asiassa, eikä siihen kannatakaan tarttua. Aivot kehittyvät koko elämämme ajan ja myös iäkkäänä on mahdollista oppia uusia taitoja. Onneksi, sillä minulle uusien asioiden opettelu on tärkeää ja on lohduttavaa tietää että se on myös mahdollista.
Itsemyötätunto ja kiitollisuus lisäävät hyvinvointia. Olen huomannut tähän tosi yksinkertaisen ja toimivan konstin: aseta itsesi hyvän ystäväsi tilalle ja mieti mitä sanoisit hänelle, kannustaisitko ja lohduttaisit vai haukkuisit ja moittisit. Painotatko hänelle mitä häneltä vielä puuttuu vai ajatteletko kaikkea upeaa mitä hänellä jo on. Niinpä.
Myötätunto johtaa menestykseen, oman edun tavoittelu ei.
Työhistoriassani oli hetki jolloin silloinen hyvä kollegani, jonka koen jakavan monia samoja arvoja kanssani, totesi että viimeaikoina työyhteisöstä on puuttunut empatia. Tajusin että hän on oikeassa ja tämä oli vaikuttanut itseenikin ja myös minulta oli alkanut empatia karista. Samalla olin alkanut miettiä että tästä hommasta ei tule mitään, projekti johon olin lähtenyt ei tulisi onnistumaan enkä halunnut olla enää osa sitä. Myöhemmin ymmärsin että nämä kaksi asiaa, myötätunnon poissaolo ja epäonnistuminen olivat yhteydessä toisiinsa.
NOUSSEET AJATUKSET:
Tasapainoisen hyvinvoivan mielentilan jahtaaminen on loppumaton tehtävä. Välillä kuitenkin tulee impulsseja oikeaan suuntaan lukiessa tällaista kirjallisuutta ja sitten ne hienot ajatukset ja teot taas unohtuvat arjen kolinassa. Siksi näitä asioita pitää kerrata ja muistutella itselleen.
Kommentit
Lähetä kommentti